Harrisson dr.

Yks ilta käytiin kuljeskelemassa täällä asuinalueella. Rakastan niin näitä taloja! Pitää joskus ottaa kamera täydellä akulla mukaan, että saan kuvattua lemppareimmat talot. Nyt otin vaan alkumatkan taloista, ja sitten akku loppui... Lisäksi mua vähän nolottaa ottaa kuvia toisten taloista, mitä jos ne näkee :D

Tässä kuitenkin muutamat otokset, tätä kotitietä kävellessä kaikki tuli vastaan.

Työpaikka!

Aika vaatimaton sisäänkäynti, varsinkin jos ottaa huomioon sen, kuinka iso talo tuo oikeasti on!

Mainitsin aiemmin niistä tämän asuinalueen mäistä. Ne näyttää autosta katsottuna aivan viattomilta, mutta oikeastin kun kävellen/pyörällä painat menemään, niin voivoivoi ku jaloissa tuntuu. Esimerkiksi meidän pyörämatka supermarkettiin on ensin alamäkeä, joka välillä on tasaista maata, sitten taas alamäkeä. Eli tulomatka kotiapäin onkin sitten ylämäkeä melkeen kokoajan ja vielä niiden painavien ostoskassien kanssa. Halleluja! Jos ei elokuun alkuun mennessä ala helpottaa ne mäet, niin jotain on pahasti vialla!

Alaspäin katsottuna. Loivaa, mutta alamäkeä silti.

Ja sitten. Törmäsin tänään siellä supermarketissa niin outoon ja (mulle) uuteen asiaan, nimittäin kalatuore"tiski" oli  siis akvaarioita. Siellä ne vielä elossa olevat kalat ja önkimönkiäiset ja simpukat ja hyihyi lillu ja liikuskeli. Harmikseni (onnekseni) kukaan asiakas ei niitä ostanu, niin en nähnyt miten se homma sitten menee. Miten lie. Yäk. Mutta silti. Ei kai Oulun Kauppahallissa vastaavaa ole?? Eihän? (luulin muuten pienenä, että kauppahalli ja kappahl on samoja kauppoja :D)

Lisää kuvateksti

mikä tuo pallopensas on :D

Tämän kuvan "juju" tais olla tuo palmu........

Tämän rinteen suurinosa taloista on rakennettu niin, että kadulle parkkeerataan auto, ja sitten kipsutellaan portaat ylös pääovelle. (Ja voi luoja minkälaisia marmorisisäänkäyntejä me on nähty! Pitää joskus käydä räpsimässä salakuvia, hihi.)

Kyllä mä täällä nyt enemmän viihdyn. Jotenkin alkuun oli tosi paha mieli kokoajan, ikävöin vain kaikkia mahdollista ja mahdotontakin. Ja se lisää myös ikävää, kun ei ketään tuttua ja turvallista omaa läheistä ole täällä. Mutta Ainon kanssa kokoajan tutustutaan enemmän, tottakai, joten jospa tämä tästä. Lähdin niin kovalla uhmalla tätä kaikkea rakentamaan silloin alkutalvesta, kun tieto valinnasta tuli, että nyt pitää häntä koipien välissä surkutella. Niin minun tyylistä. :P

Vielä yksi kuva siitä surkuttelijasta. Tärähtäneestä sellaisesta. Niina ja Jemina ja Tiia varmasti hymyilee tälle kuvalle, kun ne tietää mitä tässä tilanteessa on tapahtunut. Noh, kerron. Mä aina kävelen ja räpsin itestäni samaan aikaan kuvia. Esimerkiksi Prahassa tytöt kuvas maisemia ja taloja yms, Mira itseään. :D

ps. Ikävä teitä!! Kommentoikaa! (onnistuukohan se anonyymisti? en ymmärrä näistä asetuksista mitään. I have to check that one...)

pps. Yritän enskerralla kertoa meidän työstä, viikko-ohjelmasta!